Wednesday, 9 August 2017

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari


Hanna Hauru - Tyhjien sielujen saari
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Like Kustannus 2005
112 sivua

Koska olen laiska kirjoittamaan näitä arvosteluja enkä saa koskaan aikaiseksi kirjoitettua niitä heti kirjan lukemisen jälkeen, jolloin kirjan herättämät tuntemukset olisivat ihan pinnassa, tulen tulevaisuudessa kirjoittamaan osan arvosteluistani hieman erilaisessa muodossa.

Sen sijaan, että keskittyisin tarkkoihin yksityiskohtiin, kirjoitan laajemmin ajatuksista ja ideoista joita tämä kirja minulle herätti. Toivottavasti saan tällä tavalla kiinnostuksenne heräämään, koska tämä Haurun esikoisromaani oli ihan MIELETÖN. Olen tämän kesän aikana lukenut useamman Haurun teoksista ja tämä oli ehdottomasti minun suosikkini.

Tyhjien sielujen saari alkaa siitä, kun hiljattain synnyttänyt spitaalitautia sairastava nainen lähetetään syrjäiselle saarelle. Kirjan nainen tietää, että tämä saari tulee olemaan hänen viimeinen osoitteensa. Kuolema kolkuttaa ovella, mutta onko hän vielä valmis kuolemaan?

"Silloin kun nukun, näen vain yhtä unta, jossa tapan lapseni saadakseni pelastettuaoman elämäni."

Romaanissa paneudutaan paljolti siihen, miten naisen elämä saarella alkaa kulkea. Häntä ympäröi joukko enemmän tai vähemmän mieleltään sairaita ihmisiä sekä joukko nunnia, jotka vastaavat saaren sairaiden hoidosta.

Tuntuu kuin saarella olisi aika pysähtynyt. Vuodenajat vaihtuvat ja naisen kunto huononee, mutta samalla näyttää siltä, ettei mikään muutu. Nainen tuntee kaipausta lastaan kohtaan, katkeruutta niitä kohtaan jotka hänet saarelle passittivat sekä toivoa kuolemasta ja lopullisesta rauhasta. Hauru ei koskaan päästä lukijaansa liian lähelle romaanin päähenkilöä -- sen sijaan hän vähin sanoin ja usein hyvinkin karusti ja raadollisesti selostaa lukijalle naisen tuntemuksista ja saaren oloista.

Haurun saarella tapahtuu rumia asioita ja koko kirja henkii tietynlaista raakuutta ja karuutta. Tapa jolla saaren sairaita kohdellaan, ihmisarvon menetys sairauden myötä ja sairaiden sulkeminen pois normaalista yhteiskunnasta on kaikki asioita, joista löytyy historiallista tietoa ja kirjaa lukiessa saa sen kuvan, että Hauru on tehnyt tiedonhakua asiasta ja näin ollen tietää mistä kirjoittaa.

Hauru kirjoittaa kauniisti, minimalistisesti ja tavalla, joka sai minut haukkomaan henkeäni. Jokainen sana ja lause tuntuvat tarkkaan harkituilta, eikä kirjassa ole mitään niin sanotusti turhaa. Kokonaisuudessaan Tyhjien sielujen saari on ihan mieletön, nopeasti luettava ja ajatuksia herättävä esikoisromaani jonka aion ehdottomasti lukea myöhemmin uudelleen.

Monday, 7 August 2017

Rywka Lipszyc: Ghettopäiväkirja


Rywka Lipszyc - Ghettopäiväkirja
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Gummerus 2016
Alkuperäinen nimi ja julkaisuvuosi: The Diary of Rywka Lipszyc, 2014
Suomentanut Tapani Kärkkäinen
246 sivua

Hävettää tunnustaa, että en ole koskaan lukenut Anne Frankin päiväkirjaa. Olen nähnyt päiväkirjojen pohjalta tehdyn elokuvan ja omistan kyseisestä päiväkirjasta kaksi eri versiota, mutta en vain yksinkertaisesti ole saanut kirjaa luettua. Tämä Rywka Lipszycin päiväkirja Puolan juutalaisghetosta ehdottomasti inspiroi minua vihdoin nappaamaan Frankin päiväkirjan hyllystäni, sillä haluan lukea mahdollisimman paljon ajasta ja kohtaloista, jotka voi olla hyvin hankala ymmärtää siitä huolimatta että niistä ei lopulta ole hirvittävän paljoa aikaa.

Rywka Lipszyc oli päiväkirjaa kirjoittaessaan teini-ikäinen, n. 14-vuotias. Päiväkirjassaan hän kirjoittaa elämästään juutalaisghetossa, työpaikastaan ompelimolla, kirjallisuuspiiriin osallistumisesta, serkuistaan, kaipauksesta sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan, ja niin edelleen. Isoksi teemaksi nousee myös melkein ainainen nälän tunne ja kysymys siitä, miten jatkaa eteenpäin tyhjästä mahasta huolimatta.

Uskonto on myös iso osa Rywka päiväkirjaa, ja hän usein kirjoittaakin kuin Jumalalle suoraan, kysyen milloin hänen tuskansa on ohi. Hän tekee suunnitelmia elämälleen sodan jälkeen -- olisiko hänellä perhe, näkisikö hän nuoria sisaruksiaan uudelleen, saisiko hän elää turvassa uskonnoltaan huolimatta?

Oli mielenkiintoista huomata, että kaiken sen köyhyyden ja ahdingon keskellä iso osa Rywkan teksteistä keskittyy universaaleihin teini-iän ongelmiin kuten ystävyyssuhteisiin, perheiden sisäisiin kahakoihin ja kysymyksiin siitä, mitä nuoren naisen elämässä tapahtuu kun hän astuu nuoruudesta aikuisuuteen.Vahvasti uskovaisen Rywkan ajatukset muun muassa poikien kanssa ajan viettämisestä olivat mielenkiintoista luettavaa.

On sanoinkuvaamattoman tärkeää, että tämän kaltainen henkilökohtainen selostus sota-ajan elämästä on säilynyt seuraaville sukupolville.Tämä painos Rywkan päiväkirjasta alkaa useamman kymmenen sivun esittelyosuudella, joka tutustuttaa lukijan mm. Lodzin ghettoon. Siitä huolimatta, että mielestäni tiesin jo melko paljon sodanaikaisista juutalaisghetoista, pidin kirjan esittelyosuutta hyödyllisenä kontekstuaalisena informaationa Rywkan päiväkirjaan.

Lukija voi tietenkin halutessaan hypätä suoraan itse päiväkirjaan, mutta suosittelen kyllä ainakin selailemaan kirjan alkuosuuden, sillä se sisältää muun muassa mielenkiintoisia kuvia jotka antavat osviittaa Lodzin gheton elämästä.

Kokonaisuutena Ghettopäiväkirja on koskettava, järkyttävä ja sydäntäraapiva lukukokemus. Siitä huolimatta, että kirja voi olla lukijalleen hankala ja surullinen lukukokemus, Rywkan ajatukset ja mietteet elämästä ja arjesta Lodzin ghetossa, sekä hänen uskonnollisesta vakaumuksesta ja suunnitelmista tulevaisuudelle (suunnitelmista, joita hän ei koskaan päässyt toteuttamaan) tekevät Ghettopäiväkirjasta kirjan, jonka lainaamista en varmasti tule katumaan.

Olen varma siitä, etten tule koskaan unohtamaan Rywka Lipszycia ja hänen tarinaansa.

Sunday, 30 July 2017

Aki Ollikainen: Musta satu


Aki Ollikainen - Musta Satu
Kustantaja & julkaisuvuosi: Siltala, 2015
155 sivua

Tarina isyydestä, lapsuudesta, ja henkilökohtaisten historioiden vaikutuksesta elämiimme.

Luin Aki Ollikaisen Nälkävuoden englanninkielisen käännöksen noin vuosi sitten, ja bongattuani Mustan sadun kirjakaupassa lisäsin sen heti luku-listalleni ja hain sen kirjastosta luettavaksi.

Sen vuoksi että luin Nälkävuoden englanniksi en voi kauheasti kommentoida Ollikaisen kirjoitustyyliä tai verrata sitä näiden kahden kirjan välillä. Voin kuitenkin sanoa, että minulla oli hyvin samalaisia tuntemuksia lukiessani Mustaa satua kuin minulla oli silloin kun luin Nälkävuotta.

Molemmat kirjat ovat lyhyitä, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat nopealukuisia. Tuntuu siltä kuin jokainen sana olisi valittu äärimmäisen tarkasti, jonka vuoksi romaaneissa ei ole mitään liikaa. Ollikainen onnistuu erinomaisesti kuljettamaan tarinoitansa eteenpäin samalla kun hän hurmaa lukijansa kielensä runollisuudellaan.

Mustan sadun tarina jakautuu useanmalle aikatasolle ja keskittyy yhden suvun miehiin useasta eri sukupolvesta. Miesten tarinoiden yhdistävänä tekijänä on erilaiset epäonnistumiset niin parisuhteiden, isyyden kuin työn parissa, sekä Helsingin mystinen Tattarisuo, joka vetää jokaista romaanin miestä puoleensa.

Romaanin tarina rakentuu osittain vuoden 1931 Tattarisuon tapauksen ympärille. 30-luvun alussa Tattarisuon lähteestä löydettiin ihmisten ruumiinosia ja noin vuoden tutkimusten jälkeen selvisi, että vastuu tästä uutisspektaakkeliksi nousseesta teosta kuului pienelle taikuutta/mustaa magiaa harjoittaneelle ryhmälle.

Ollikaisen romaani ei keskity tähän taikuutta harjoittaneeseen ryhmään, mutta punoo ryhmän teot mielenkiintoisesti tarinaansa mukaan tavalla, jolla Tattarisuon mysteeristä tulee elemetti, joka vaikuttaa jokaiseen tarinassa esitellyyn sukupolveen.

Jos Tattarisuon mysteeri kiinnostaa enemmän, Aarne Haapakosken vuoden 1931 romaani Mustalais-suon arvoitus ilmeisesti sisältää viittauksia Tattarisuon tapahtumiin.

Musta satu on laajalti tarina miehistä ja miehisyydestä. Romaanin aikana lukijalle esitellään myös naishahmoja, mutta he jäävät latteaksi romaanin mieshahmojen rinnalla. Mustan sadun naiset ovat äitejä, rakastajattaria, höperöitä iso-mummoja ja alkoholisoituneita äitejä. He ovat osa tarinaa vain silloin, kun heidän teoillansa on jotain merkitystä romaanin miespuolisille hahmoille.

Vaikka olisin toki toivonut näkeväni hieman kehitetympiä naishahmoja, olin tyytyväinen siihen tapaan, jolla Ollikainen lähestyy mieshahmojaan. Hän jättää paljon tulkinnan varaan, antaen lukijalle mahdollisuuden tehdä omia tulkintojaan hahmoista ja heidän teoistaan ja ajatuksistaan. Aikahypyt ja miesten kohtaloiden yhtäläisyydet eri aikakausilla on toteutettu hyvin, ja lukijana oli mielenkiintoista seurata, kuinka romaanin miesten tarinat punoutuvat yhteen romaanin loppupuolella.

Vaikka Musta satu ei ollut ehkä ihan niin mystinen ja jännittävä kuin sen oletin sen kannen perusteella olevan, olin loppujen lopuksi hyvin tyytyväinen Ollikaisen kauniisti kirjoitettuun, ajatuksia herättävää romaaniin. Kauniin kielen lisäksi nautin viittauksista Tattarisuon tapaukseen sekä romaanin aikahypyistä ja tavasta, jolla Ollikainen kuljettaa tarinaansa eteenpäin rakentaen siltoja eri aikakausille sijoittuvien tarinoiden välille.

Wednesday, 19 July 2017

Tove Jansson: Kesäkirja


Tove Jansson - Kesäkirja
Kustantaja ja julkaisuvuosi: WSOY, 2006
Alkuperäinen nimi ja julkaisuvuosi: Sommarboken, 1971
Suomentanut Kristiina Kesävuori
143 sivua

Saaristolaiselämää kuvaava tarina nuoresta tytöstä ja vanhasta naisesta sekä suomen pitkistä kesistä ja saariston tarjoamista mahdollisuuksista seikkailuun ja uuden oppimiseen.

Kesäkirja on enemmänkin kokoelma lyhyitä tarinoita saaristoelämästä kuin yksi konkreettinen tarina jolla on selkeä alku ja loppu (tosin voidaan sanoa, että tarina alkaa kesän alusta ja loppuu kesän loppuun.)

Sophien ja hänen iso-äitinsä suhde on mainio, ja rakastin lukea heidän yhteisistä seikkailuistaan heille niin rakkaalla saarella. Vaikka en itse ole viettänyt kesäkuukausia suomen saaristossa, kirja sai minut muistelemaan lapsuuteni kesiä mummoni mökillä Posiolla, ja kaikkia niitä asioita joita opin noiden kesien aikana.

Mummini kuoli huhtikuun alussa ja olin hieman huolestunut, että tämä kirja tulisi särkemään sydämeni jollain tapaa. Onneksi olin väärässä, sillä Janssonin teksti sai murheen sijaan minut muistelemaan mukavia muistoja mummistani. Pidin erityisesti Sophien iso-äidin suorista mielipiteistä ja siitä, että hän puhuu Sophielle suoraan sen sijaan, että kohtelisi häntä jotenkin itseään alhaisempana yksilönä. Sophie on toki lapsi, mutta sain sen kuvan, että romaanin iso-äiti pitää lapsenlastaan vertaisenaan, jonka tuloksena näiden kahden eri sukupolvea edustavan naisen suhde on rakentunut vahvalle pohjalle.

Tarinasta tulee selvästi esille se, että iso-äidin kesät saaristossa ovat hupenemassa. Hän liikkuu hitaaammin kuin aikaisemmin, lueskelee enemmän sängyssään kuin normaalisti ja kuluttaa enemmän aikaa askareisiin jotka hoituivat häneltä nopeammin aikaisempina kesinä. Oli kuitenkin ihanaa lukea, kuinka iso-äiti selvästi nauttii saarella viettämästään ajasta. Tämä sai minut miettimään sitä, kuinka surullista on, ettei mummini päässyt enää tulevana kesänä hänelle niin rakkaaseen mökkisaareensa.

Jansson oli minulle tuttu vain muumitarinoista, joten oli mielenkiintoista lukea jotain muuta hänen kirjoittamaansa. Janssonin proosa saa minut aina rentoutumaan -- se on helppolukuista ja viihdyttävää, mutta samalla löydän niin sanotusti simppeleiden sanojen ja lauseiden takaa jotain, jota voin pohtia syvemmin. Pienestä sivumäärästä huolimatta opin myös välittämään sekä iso-äidistä että Sophiesta.

Janssonin Kesäkirja on täydellinen valinta kesämökille luettavaksi. Tuskin maltan odottaa, että voin itse napata sen hyllystäni uudelleen luettavaksi pohjoisen valoisiin kesäöihin.


Monday, 17 July 2017

Helmet-lukuhaaste


Bongasin Helmet-lukuhaasteen vuoden alussa, mutta en lopulta kiinnittänyt siihen hirvittävästi huomiota. Mulla on huono historia kaikenlaisten lukuhaasteiden kanssa -- muutaman kirjan jälkeen menetän kiinnostuksen ja kun en löydä haasteisiin sopivia kirjoja lopetan lopulta lukemisen kokonaan. Oon kuitenkin pitänyt tämän haasteen mielessä koko vuoden ajan ja ajattelin nyt käydä läpi kuinka moneen kohtaan onnistun sijoittamaan kirjoja joita olen lukenut vuoden 2017 aikana.

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Louise Gornall - Under Rose-Tainted Skies

2. Kirjablogissa kehuttu kirja:

3. Suomalainen klassikkokirja: Aino Kallas - Sudenmorsian

4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Kelly Jensen - Here We Are: Feminism for the Real World

5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Michael Finkel - The Stranger in the Woods

6. Kirjassa on monta kertojaa: Shahrnush Parsipur - Women Without Men

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja:

8. Suomen historiasta kertova kirja: Tiina Lintunen - Punaisten naisten tiet

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Elizabeth Rudnick - Beauty and the Beast Novelization

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Nina LaCour - We Are Okay

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Katarina Baer - He olivat natseja 

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja:

13. Kirja "kertoo sinusta": Ashley Poston - Geekerella (TV-sarjaan obsessoitunut päähenkilö, isänsä menettänyt päähenkilö)

14. Valitsit kirjan takakannen perusteella: Kjell Westö - Kangastus 38

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen:

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Max Porter - Grief is the Thing with Feathers

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Meg Cabot - Prinsessa parrasvaloissa

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Benjamin Alire Sáenz - Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe

19. Yhdenpäivänromaani:

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö:

21. Sankaritarina: K.A. Tucker - Until it Fades (kirjan päähenkilö pelastaa miehen auto-onnettomuudesta)

22. Kuvitettu kirja: Tove Jansson - Vaarallinen juhannus

23. Käännöskirja: Truman Capote - Kesän taittuessa

24. Kirjassa selvitetään rikos:

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole:

26. Sukutarina: Jung Yun - Shelter

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja:

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: John Steinbeck - Of Mice and Men

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Laura Silverman - Girl Out of Water (surffaus)

30. Kirjan nimessä on tunne: bell hooks - When Angels Speak of Love (tunne: love)

31. Fantasiakirja:

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Mark Waid - Archie #1 (CW:n Riverdale sarja pohjautuu Archie sarjakuviin)

33. Kirja kertoo Intiasta:

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Heidi Köngäs - Hertta

35. Kirjan nimessä on erisnimi: Jennifer Lynch - Laura Palmerin salainen päiväkirja

36. Elämäkerta tai muistelmateos: Esa Henrik Holappa - Minä perustin uusnatsijärjestön

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Meg Cabot - Prinsessapäiväkirjat

38. Kirjassa mennään naimisiin: Vladimir Nabokov - Lumooja

39. Ikääntymisestä kertova kirja: Tove Jansson - Kesäkirja

40. Kirjailija tulee eri kulttuurista kuin sinä: Mohsin Hamid - Exit West

41. Kirjan kannessa on eläin: Rene Denfeld - The Enchanted (eläin: hevonen)

42. Esikoisteos: Hanna Hauru - Tyhjien sielujen saari

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Jessica Valenti - The Purity Myth

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Hanna Hauru - Paperinarujumala

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Hanna Hauru - Jääkansi

46. Oseanilaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Sally Thorne - The Hating Game (kirjailija australialainen)

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti (inspiroinut muuta taidetta + kirjassa ei kuole kukaan)

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Angela Y. Davis - Are Prisons Obsolete?

49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Jenn Bennett - Alex, Approximately

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja:

Okei, näyttää siltä, että pystyn täyttämään melko monta kohtaa niillä kirjoilla joita olen jo lukenut tämän vuoden aikana. Jos laskin oikein, mulla jää uupumaan 12 kirjaa haasteen täyttämisestä. Otan mielellään vinkkejä vastaan näihin puuttuviin kohtiin (tummensin puuttuvat kohdat helpottaakseni niiden löytymisen tuosta listasta!)

Vuoden alusta luin selvästi enemmän ulkomaista kirjallisuutta englanniksi, mutta viimeisien kuukausien aikana olen keskittynyt enemmän suomalaiseen tai suomeksi käännettyyn kirjallisuuteen. On mielenkiintoista nähdä jatkuuko tämä suomeksi lukemisen trendi vai vaihdanko taas englannin kieliseen kirjallisuuteen tulevien kuukausien aikana.

Miten sun Helmet-lukuhaaste on edistynyt? Mitä kirjoja suosittelit mulle noihin puuttiviin kohtiin?

Sunday, 16 July 2017

Paluu Prinsessapäiväkirjojen pariin (#1)



Monille ikätovereillani Harry Potter on se kirjasarja, joka muovasi heistä lukijan. Vaikka Harry ja kumppanit ovat minulle myös tärkeitä, Meg Cabotin Prinsessapäiväkirjat-sarja ja Mia Thermopolikset seikkailut saivat minut aikanaan innostumaan lukemisesta, fiktionaalisista poikaystävistä ja paljon muusta.

Nyt kun olen vihdoin saanut opiskelut hoidettua ja minulla on aikaa lukea jotain muutakin kuin koulukirjoja, päätin kaivella Prinsessapäiväkirjat esiin ja sukeltaa takaisin Mian kuninkaallisiin seikkailuihin. Paluu Mian tarinan pariin inspiroi minut myös bloggaamaan ja päätin, että aion jakaa tuntemuksiani ja ajatuksiani kirjoista blogikirjoitusten muodossa. Tämä postaus keskittyy sarjan kahteen ensimmäiseen kirjaan.


Ensimmäisen kirjan aloittaminen uudelleen tuntui siltä kuin olisi palannut kotiin. Kirjan hahmot, huumori ja tapahtumat kaikki onnistuivat muistuttamaan minua siitä, miksi rakastan tätä sarjaa niin paljon.

Kirjan sisäkannessa lukee nimeni ja vuosi 2002. Prinsessapäiväkirjat julkaistiin englanniksi vuonna 2000 ja sain itse kyseisen kirjan yhdentenätoista syntymäpäivänäni huhtikuussa 2002. Serkkuni ja hänen vaimonsa todennäköisesti eivät osanneet arvata lahjaa ostaessaan kuinka tärkeä tästä kirjasta tulisi minulle!

Mian huumorintaju on kenties se seikka johon olen aina pystynyt samaistumaan eniten näitä kirjoja lukiessa. Hän on sarkastinen, hieman pessimistinen ja todennäköisesti sitä täysin tajuamatta ihan älyttömän hauska ja viihdyttävä. Mian ja Lillyn ystävyys ja kuinka se kehittyy näiden kirjojen aikana on kirjoitettu täydellisesti -- he riitelevät ja ovat asioista eri mieltä, mutta lopulta kuitenkin löytävät toisensa.

Olen aika ylpeä itsestäni ja siitä että pääsin näinkin pitkälle tässä postauksessa mainitsematta Michaelia. Michael Moscovitz on aikalailla minun ensimmäinen "fictional crush" ja tunnen häntä kohtaan vielä samanlaisia tunteita kuin vuonna 2002 sarjan ensimmäistä kirjaa lukiessani. Michael on fiksu, hauska ja kuten Mia, saan aina perhosia vatsaani kun kuvittelen niitä hetkiä kun Michael hengailee ilman paitaa Moscovitzien asunnossa.


Meg Cabot onnistuu kirjoittamaan realistisen ystävyyssuhteen lisäksi myös mielestäni erittäin realistisen kuvauksen äidin ja tyttären sekä isoäidin ja lapsenlapsen suhteista. Mia ja hänen äiti ovat super läheisiä ja lukijana pystyn onnekseni samaistumaan siihen, koska oma suhteeni äitini kanssa on läheinen.

Mian ja hänen iso-äitinsä erimielisyydet on monien naurujen lähde, mutta heidän suhteessa on myös jotain mihin pystyn samaistumaan. Oma iso-äitini, joka valitettavasi nukkui pois huhtikuussa, omasi vahvat mielipiteet ja tiukat ajatukset siitä miten asioiden tulisi toimia. Olimme usein asioista eri mieltä, mutta tiesin kuitenkin, että kaikkien mahdollisten argumenttien alta löytyy rakkaus ja välittäminen. Vaikka Mian iso-äiti usein nähdään negatiivisessa valossa etenkin näissä sarjan alkupään kirjoissa, on mielenkiintoista seurata kuinka heidän suhde kehittyy ja kuinka he alkavat lopulta ymmärtää toisiaan paremmin.

Odotan innolla sarjan jatkoa enkä malta odottaa, että etenkin Mian ja Michaelin suhde kehittyy. Mian ihastus Michaeliin on älyttömän hyvin kirjoitettu ja vaikka tiedän mitä heidän välillä lopulta tapahtuu en malta odottaa että saan elää heidän tarinansa läpi uudelleen näiden kirjojen kautta.

Löytyykö tätä kautta muita Prinsessapäiväkirjat-faneja? Oon aina valmis hehkuttamaan muiden lukijoiden kanssa tämän sarjan täydellisyyttä!

Thursday, 13 July 2017

Truman Capote: Kesän taittuessa


Truman Capote - Kesän taittuessa
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Tammi 2007 (Keltainen kirjasto: 378)
Alkuperäinen nimi ja julkaisuvuosi: Summer Crossing, 2005
Suomentanut Kaijamari Sivill
128 sivua

Truman Capoten Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1965) on suosikkikirjani. Siitä huolimatta Capoten muu tuotanto on jäänyt minulle hieman mysteeriksi. Äitini oli bongannut Kesän taittuessa paikallisen kirjastomme kierrätyshyllystä, ja etsiessäni jotain lyhyttä luettavaa päätin tarttua tähän Capoten ensimmäiseen, vasta v. 2005 julkaistuun romaaniin.

Kesän taittuessa sijoittuu 1940-luvun New Yorkiin. Toinen maailmansota on ohi, sodassa mukana olleet nuoret miehet ovat palanneet takaisin kotiin, ja amerikkalainen yhteiskunta totuttelee elämään sodan jälkeen. Kirjan keskiössä on Grady McNeil, nuori yläluokkainen nainen, joka päättää viettää kesän kotonaan 5th Avenuella sillä aikaa kun hänen vanhempansa risteilevät Euroopassa.

Syynä New Yorkiin jäämiselle on Clyde, toisessa maailmansodassa taistellut juutalainen nuori mies jonka kanssa Grady on eräänlaisessa salasuhteessa. Clyde asuu vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Brooklynissa, joka on yläluokkaiselle Gradylle kuin vieras maa. Heidän eroavaisuuksistaan huolimatta, tai ehkä kenties juuri niiden takia, Gradyn ja Clyden suhde etenee intohimoisesti ja nopeasti New Yorkin kesän kuumuudessa.

Kesän taittuessa on kaukana täydellisestä, mutta siitä huolimatta se on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Grady and Clyde sekä heidän välinen jonkintasoinen "kielletty rakkaus" tuntuu hieman kliseiseltä, mutta kirjaa lukiessa en voinut olla pohtimatta sitä, että näiden hahmojen kohtaamat ongelmat ovat hyvin todennäköisesti sen kaltaisia ongelmia, joiden kanssa varsinkin nuoret ihmiset kamppailivat sodan jälkeisessä maailmassa.

Capote tuo esille myös sukupolvien väliset erot etenkin Gradyn ja hänen äitinsä suhteen välityksellä. Gradyn äidillä on tietynlaiset odotukset tyttärelleen, jotka eivät täysin vastaa sitä, mitä Grady elämältään haluaa. On mahdollista jopa argumentoida, että Gradyn äiti yrittää elää omaa nuoruuttansa uudelleen tyttärensä kautta, mutta epäonnistuu siinä siksi, että Grady edustaa uutta, vapaampaa sukupolvea. Gradyn ja hänen äitinsä väliset kohtaukset olivatkin suosikkeja koko kirjasta, sillä tunsin, että niissä Capoten ironinen huumorintaju pääsi parhaiten näytille.

Rakastan New Yorkia kaupunkina, ja vaikka Kesän taittuessa on lyhyt, New Yorkista jollain tavalla tulee romaanissa oma hahmonsa. New Yorkin tärkein funktio romaanissa on tuoda esille Gradyn ja Clyden yhteiskunnallinen ero -- Grady asuu isossa asunnossa josta on näkymä Central Parkiin, kun taas Clyde asuu Brooklynissa hyvin mitäänsanomattomassa talossa. Grady on tottunut ovimiehiin ja sisäkköihin, kun taas Clyde, joka työskentelee parkkipaikalla, edustaa ns. palvelusväkeä, jota Grady pitää normaalina osana elämäänsä. Täten New York tapahtumien paikkana tuo myös esille Gradyn ja Clyden vastakkainasettelun ja näin ollen korostaa heidän suhteensa tietynlaista erikoisuutta.

Kesän taittuessa julkaistiin englanniksi v. 2005, vuosi sen jälkeen kun Capoten kirjallisuussäätiö sai kuulla, että Sothebyn huutokauppaan oli tarjottu myyntiin Capotelle kuuluneita papereita. Näiden papereiden joukosta löytyi neljä ruutuvihkoa, joihin Capote oli kirjoittanut käsin ensiromaaninsa käsikirjoituksen, joka julkaistiin vuosi myöhemmin englanniksi nimellä Summer Crossing. Mitä mieltä Capote olisi ollut kirjan julkaisusta? Sitä on tietenkin vaikea spekuloida, mutta Capoten kirjallisuussäätiöstä vastaavat tulivat siihen tulokseen, että vaikka romaani ei olekaan täydellinen, se on julkaisun arvoinen, lähinnä siksi, että se tarjoaa Capoten lukioille mahdollisuuden tutustua Capoten tyylin evoluutioon ensiteoksesta eteenpäin.

Olen ehdottomasti kiinnostunut lukemaan Capotea lisää lähitulevaisuudessa. Omistan englanninkielisen kokoelman Capoten novelleja, joten ehkä jatkan Capoteen tutustumista sen välityksellä.