Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari

Hanna Hauru - Tyhjien sielujen saari
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Like Kustannus 2005
112 sivua

Koska olen laiska kirjoittamaan näitä arvosteluja enkä saa koskaan aikaiseksi kirjoitettua niitä heti kirjan lukemisen jälkeen, jolloin kirjan herättämät tuntemukset olisivat ihan pinnassa, tulen tulevaisuudessa kirjoittamaan osan arvosteluistani hieman erilaisessa muodossa.

Sen sijaan, että keskittyisin tarkkoihin yksityiskohtiin, kirjoitan laajemmin ajatuksista ja ideoista joita tämä kirja minulle herätti. Toivottavasti saan tällä tavalla kiinnostuksenne heräämään, koska tämä Haurun esikoisromaani oli ihan MIELETÖN. Olen tämän kesän aikana lukenut useamman Haurun teoksista ja tämä oli ehdottomasti minun suosikkini.

Tyhjien sielujen saari alkaa siitä, kun hiljattain synnyttänyt spitaalitautia sairastava nainen lähetetään syrjäiselle saarelle. Kirjan nainen tietää, että tämä saari tulee olemaan hänen viimeinen osoitteensa. Kuolema kolkuttaa ovella, mutta onko hän vielä valmis kuolemaan?

"Silloin kun nukun, näen vain yhtä unta, jossa tapan lapseni saadakseni pelastettuaoman elämäni."

Romaanissa paneudutaan paljolti siihen, miten naisen elämä saarella alkaa kulkea. Häntä ympäröi joukko enemmän tai vähemmän mieleltään sairaita ihmisiä sekä joukko nunnia, jotka vastaavat saaren sairaiden hoidosta.

Tuntuu kuin saarella olisi aika pysähtynyt. Vuodenajat vaihtuvat ja naisen kunto huononee, mutta samalla näyttää siltä, ettei mikään muutu. Nainen tuntee kaipausta lastaan kohtaan, katkeruutta niitä kohtaan jotka hänet saarelle passittivat sekä toivoa kuolemasta ja lopullisesta rauhasta. Hauru ei koskaan päästä lukijaansa liian lähelle romaanin päähenkilöä -- sen sijaan hän vähin sanoin ja usein hyvinkin karusti ja raadollisesti selostaa lukijalle naisen tuntemuksista ja saaren oloista.

Haurun saarella tapahtuu rumia asioita ja koko kirja henkii tietynlaista raakuutta ja karuutta. Tapa jolla saaren sairaita kohdellaan, ihmisarvon menetys sairauden myötä ja sairaiden sulkeminen pois normaalista yhteiskunnasta on kaikki asioita, joista löytyy historiallista tietoa ja kirjaa lukiessa saa sen kuvan, että Hauru on tehnyt tiedonhakua asiasta ja näin ollen tietää mistä kirjoittaa.

Hauru kirjoittaa kauniisti, minimalistisesti ja tavalla, joka sai minut haukkomaan henkeäni. Jokainen sana ja lause tuntuvat tarkkaan harkituilta, eikä kirjassa ole mitään niin sanotusti turhaa. Kokonaisuudessaan Tyhjien sielujen saari on ihan mieletön, nopeasti luettava ja ajatuksia herättävä esikoisromaani jonka aion ehdottomasti lukea myöhemmin uudelleen.